sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Aurinkoo, kirppistelyy ja pihapuuhii

Mammaloma on ohi ja arki alkanut. Pikku Maunon kanssa päivät singahtaa kyllä vauhdilla. En muistanut miten paljon nuo koiravauvatkin työllistävät. Jatkuvasti ulos, sitten on nälkä, pissa ja kakkashowsta puhumattakaan. Mutta onhan Mauno söpö ja ihana. Erityisen hauskaa on seurata Hugon ja Maunon yhteisiä puuhia. Pojat vimmaavat välillä ihan urakalla...

Viikonloppuna on saanut nauttia aurinkoisesta säästä. Tosin lämpimästi on täytynyt vielä pukeutua, sen verran kylmästi on tuullut. Meidän äiti kävi meillä eilen kylässä, oli oikein kivaa. Tosin Hugo poika päätti sitten lenkillä ollessamme vetää mummolta jalat alta. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja pienillä ruhjeilla. Sen verran oli hurja äidin ilmalento että sydän meinasi mennä multa kurkkuun.Hugolla on kyllä valtavat voimat, kun se päättää lähteä ei sitä pitele mikään. Mauno parkakin oli aivan ihmeissään kun mummo tömähti tonttiin. Sovittiin äidin kanssa että jatkossa taluttaa vain Maunoa...ainakin nyt vielä kun Mauno on pikkuinen.

Käväisin eilen ennen äidin saapumista kirpparilla. Voi miten ihanaa on  tehdä löytöjä. Mukaan lähti ruskea nahkakassi ja mustavalkoinen mekko. Pakkohan nuo kirpparilöydät oli kuvata. Hinta yhteensä 13,50e, ei paha :)


Photos by Tanja











Aurinkoinen sää houkutteli tänään meidät  pesemään auton ja siistimään terassin kevät/kesäkuntoon.
Jos edelliseltä päivältä ei olisi jäänyt jauhelihasoppaa, olisimme varmasti innostuneet hakemaan kaupasta grillattavat.Vieläköhän pullossa mahtaa olla kaasua? Tuo täytynee varmistaa pikaisesti!

Photos by Tanja


Photos by Tanja
Photos by Tanja

Puuhakkaan päivän kruunasi ehdottamasti naapurin Camillan leipomat kuppikakut. Ihanat leivonnaiset maistuivat suussa sulavan herkullisilta päiväkahvilla. Iso kiitos ja rutistus leipurille!

Photos by Tanja



Photos by Tanja

Hih, maistuisi tuo kuppikakku Maunollekin.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti